Novellini: Kun sanat eivät riitä

Luku 1: Danielle Berry


Hei, minä olen Dani. Olen 19-vuotias tyttö ja asun valkoisessa talossa Vine street-kadulla. Minulla on pähkinänruskeat, hieman olkapäiden yli ulottuvat hiukset. Omistan myös pitkät, tummat ripset ja kirkkaansiniset silmät. Paras ystäväni on Jenny Pearl. Jennyllä on vaaleat alaselkään asti olevat hiukset ja vihreät silmät. Hänellä on aurinkoinen ja lämmin hymy, hän hymyilee melkein aina. Olen sinkku, koska jätin ex-poikaystäväni kolme päivää sitten. Kaipaan häntä edelleen hieman, vaikka tiedän ettei minun pitäisi; hänhän petti minua sen toisen naisen kanssa. Hänen, joka oli toinen paras ystäväni. Minä, Jenny ja Gina olimme erottamattomat. Ajattelin aina, että Ginan punaiset hiukset olivat kuin jollakin kuvankauniilla nukella. Pidin hänestä todella paljon. Mutta sitten Gina alkoi muuttua oudoksi. Hän ja Colin viettivät enemmän aikaa yhdessä, enemmän aikaa kahdestaan ja jättivät minut ja Jennyn ulkopuolelle. Pian Colin ei enää edes huomioinut minua, hän näki vain Ginan. Kun sitten yhtenä päivänä meinasin mennä kysymään jätkältä, mitä oli oikein meneillään, en kerennyt sanoa mitään. Tulin liian myöhään. Näin Ginan ja Colinin suutelemassa kaupan pihassa, se oli kamalaa. Kun Colin huomasi minut, hän selvästi hätääntyi ja yritti änkyttää jotain "tämä ei ole sitä miltä näyttää"-suuntaista. Kerroin petturille naama itkusta punaisena, että emme ole enää yhdessä ja tahdon, ettei hän puhu minulle enää. Ginalle sanoin hiljaa, että olen pettynyt häneen ja juoksin pois.

Istuin polvillani kotona, valkealla sohvalla puristaen vaaleansinistä tyynyä ja tuijottaen Jennyä. Jenny puolestaan puristi valkeaa tyynyä ja tuijotti takaisin. Olimme istuneet siinä ainakin viisi minuttia. Hymy pyrki kasvoilleni, mutta taistelin sitä vastaan vääntelemällä naamaani mitä oudoimpiin asentoihin. Jenny istui risti-istunnassa ja hänen huulensa olivat mutrulla. En kestänyt lopulta hänen tuijotustaan ja outo hymy levisi kasvoilleni hetkessä. Repesin sekunnin sadasosassa nauramaan ja kaaduin epämääräisesti vatsalleni. Jenny alkoi nauramaan heti perässä ja kaatui viereeni kyljelleen. Nauroimme siinä hyvän aikaa, kunnes sitten nauru laantui ja jäimme taas tuijottamaan toisiamme. Jenny rupesi virnuilemaan ja minä purskahdin jälleen nauramaan.

Kun olimme hieman rauhoittuneet, Jenny avasi suunsa: "Kuule Dani, olen tosi pahoillani Colinista". "Älä ole", vastasin  "-Maailma on raju, ihmisiä tulee ja menee. Jos luottaa vain yhteen, ei pärjää. Coliniin tai Ginaan ei sitten kai olisi pitänyt luottaa... Mutta ainakin tiedän nyt olla varovaisempi ihmisien kanssa". Jenny hymyili: "Muistathan sitten, että minuun voit aina luottaa!". "Tottakai, olenhan luottanut jo päiväkodista asti, enkä ole kertaakaan pettynyt sinuun", hymyilin takaisin ja nousin istumaan. Jenny seurasi esimerkkiä. "Saanko tehdä sinulle jonkun hienon kampauksen?", hän kysyi, sulki silmänsä ja näytti söpöimmän hymynsä. Nyökkäsin hänelle iloisesti myöntymisen merkiksi. "Voinko hakea harjan, ponnareita ja pinnejä yläkerrasta?", Hän jatkoi. Päivämme oli yhtä hymyilemistä ja nauramista. Jenny rakasti leikata hiuksia ja tehdä kampauksia, hän oli kuin ammattilainen. Nyökkäsin ja otin paremman asennon sohvalla Jennyn kadotessa yläkertaan. Onneksi minulla on vielä hänet, ajattelin. Olin menettänyt molemmat ukkini ja toisen mummoni. Olin vanhempieni kanssa hirveissä riidoissa, en edes puhevälissä. Jos häntä ei olisi, en tiedä mitä teksisin. Silloin en vielä tiennyt, mitä joutuisin kokemaan.


Siinä oli :D anteeks laatu yms. oon väsyny, mut halusin kirjottaa ku tuli inspiraatio XD

// Jenny, Gina ja Dani on btw sit saman ikäsiä ja Colin on vuoden vanhempi :>

#minävaaN